keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Itsen viihdyttämisestä, mm

Olen ollut hyvin kyllästynyt ajattelemaan. Ajattelu tuntuu turhanpäiväiseltä, ajatukseni niin ...kolutuilta. Tylsiltä. Sovinnaisilta. Lävitseni kulkeva ajatus synnyttää ruumissa jännityksen. Seuraava ajatus pitää jännitystä yllä, sitä seuraava pahentaa jännitystä. Tällä hetkellä helpoin tapa lakata ajattelemasta on rentoutua. Mennä lötköksi. Öisin, jos en ole unessa, saatan rentouttaa, rentouttaa, rentouttaa. Ajatuksia on vaikea estää nousemasta, helpompi on olla jatkamatta niitä. Ajatuksia nousee, jännityksiä ilmenee, kierre on helppo katkaista alkuunsa. Silti ajatuksia vain ilmenee. Kaipaan hiljaisuutta. Toisinaan on taukoja, autuaita aukkoja hälinässä. Voi että kaipaan siihen taukoon. Ja sitten menen siihen. Tulen pois, ja kaipaan. Eilen illalla kävin lenkillä ja juostessa oli epämukava olo. Aina kun tulin nahkoihini, olo oli älyttömän hyvä, avara, ja sitten taas pakenin ajatuksiini, keskityin johonkin pieneen kolotukseen polvessa, näkökenttä kapeni... ja sitten taas takaisin nahkoihin, näkemään koko laajan näkökentän, tuntemaan koko ruumiin, kuulemaan kaiken mitä ilmenee, luokittelematta. Ees, taas. Sisään, ulos. Semmoinen lenkki.

Kummaa kaivata johonkin mikä on jo. Tylsä veitsi lipsuu ja tekee haavan. Hyvä veitsi on äärimmäisen terävä. Mutta veitsen terällä on vaikea pysyä.

Piparminttu tuoksuu pökerryttävästi. Se on levinnyt yrttimaalla yli tarpeen, leikkelin versoja mukaan kun olen lähdössä ystävän luo käymään. Ne lemuavat tuossa pöydällä. Niitä on kaksi lajiketta, toinen ilmeisesti miedompi viherminttu ja toinen punertavalehtinen, voimakkaampi piparminttu.

Olen kyllästynyt myös itseni viihdyttämiseen. Jonkin aikaa se oli tarpeen. Väsyneenä mulla ei ole ollut oikein mitään tekemistä vauvanhoidon lisäksi, vapaahetket olen käyttänyt vaan makaamiseen ja rentoutumiseen tai sitten jonkin lehden lukemiseen. Nyt kyllästyttää lehdetkin. Ei ole helppoa vaan olla silloin kun mitään ei ole tehtävissä, mutta ilmeisesti semmoisen aika on nyt. Niin, itsen viihdyttäminen on ihan ok mutta se valitettavasti ruokkii ajattelua. Täytyy kai saada käyttöön lisää voimia, jotta jaksaisi useammin olla ajattelematta. Katselen, mitä turhaa teen päivän aikana, mihin on sitoutunut voimavaroja. Nyt ajattelematta oleminen tuntuu työltä ja yrittämiseltä, ehkä voin helpottaa asiaa jostain toiselta suunnalta.

Kävimme eilen - miksi semmoista sanotaan? Kasvikaupassa? Puutarhakaupassa? Puutarhamyymälä? Joo, joku semmoinen. Mukaan lähti taas monta pussia kukkien ja vihannesten siemeniä. Ja muutama taimi. Oltiin taas suloisen urpoja siellä, kyseltiin myyjiltä että mitkä kukat kukkis mahdollisimman myöhään kesällä (siis tosiaan, me tultiin puutarhamyymälään ostamaan "kukkia"), ne neuvoivat kärsivällisesti että niitä on vaikka mitä, tuolla seinustalla siemenpusseissa on semmoiset merkinnät että milloin ne kukkivat... mä olen innokas havainnoimaan luonnon ilmiöitä mutta puutarhan pitämisessä aivan, öö, vihreä? Jätin tomaatin taimet ulos yöksi, unohdin. Ihme kyllä, se näyttävät selvinneen yöpakkasesta (tai ehkei täällä mennyt pakkasen puolelle, en tiedä). Lapsuudenkodissakin oli pikku puutarha, mutta isän puutarhafilosofia oli "olemassaolon taistelu". Se vaan istutti sinne lisää kaikkea ja katsoi riemuissaan, mikä milloinkin tukahduttaa edellisen lajin. Yleensä se oli joku myrkkykeiso tai koiso, joka yhteisvaikutuksessa auringonvalon kanssa aiheuttaa kunnon ihottuman... tai takiainen, isä väittää levittäneensä takiaisen Keski-Suomeen. Se rivitalon takapihan pläntti on nykyään paljon, paljon korkeampi kuin pitkä tai leveä. Alkuperäiset punaviinimarjapensaat ovat kauan sitten menehtyneet taikka sitten mutatoituneet selviämään ilman yhteyttämistä. Siellä asuu kissapetoja. Oi, mä pidän siitä puutarhasta.

Ohoh, poika on nukkunut jo kaksi ja puoli tuntia. Harvinaista. Se oppi tällä viikolla konttaamaan ja nousemaan seisomaan tukea vasten. Mahtava meno, nastaa kun sen kanssa on nyt tekemistä, täytyy olla valppaana ettei se kalauta kalloaan terävään kulmaan tai kaada tuhkasankoa tai syö päivän lehteä, itsen viihdyttämisen tarve on vähäisempi kun poika ei anna mun enää lueskella ja olla poissaoleva.

No ni, nyt siellä ollaan hereillä. Menoks!

Ei kommentteja: