tiistaina, marraskuuta 10, 2009

Hm

Vietin useita päiviä mahataudissa. Ai että oli auvoisaa! Se sattui olemaan semmoinen tauti että se äityi kipeäksi vain jos olin liikkeellä. Makoilin kolme päivää mukavasti sohvalla ja luin Pullmanin Kultainen kompassi -trilogian yhteen soittoon. Mitä nyt välillä pojalle vähän Puuha-Peteä. Hetkittäin ihmettelin että saako mulla nyt olla näin ylellistä, eikö mun pitäisi enemmän osallistua kotihommiin, kokeilin tehdä jotain ja kohta palasin kaksinkerroin sohvalle. Join kahvia, lihalientä, aah, söin banaania, suklaata, muutamia oliiveja, vähän riisiä. Kaikki maistui jumalaiselta nälkäisenä. Mulla on sellainen outo piirre että tunnen sairaana ollessa yleensä kovaa nälkää ja söisin vaikka kuinka, myös silloin kun se ei tee hyvää. Isänpäivä oli hankala kun silloin oli herkkuja tarjolla enkä osannut vastustaa, ja siksi tauti varmaan vähän pitkittyikin. Joskus mun mahataudit jäävät päälle kun en älyä lakata antamasta pöpöille ravintoa.

Otin viime viikolla nyt lopulta sitten sen sikarokotteen. (Jos mahatauti ei olisi alkanut jo ennen sitä, epäilisin nyt ehkä että se aiheutui siitä rokotteesta... ja ihan samat sanat sanoi flunssan sairastanut isäni :)) Jouduin kyllä käymään rokotukseen menemisestä aikamoisen sisäisen (ja useita ulkoisia) keskustelun. Mä en usko näissä asioissa oikein ketään. En virallista tietoa, en median pelottelua, en lääkäreitä, en näitä rokotteen vastaista kampanjoita jotka myös ovat saaneet pelottelun ja omituisen vihjailun muotoja. Se johtuu kai mun henkilökohtaisesta historiasta... molemmat vanhempani ovat lääkäreitä ja mä olen kasvanut, oikein läpeensä marinoitunut lääke-tieteellisessä (tavuviiva tahallinen) maailmankuvassa jossa joka vaivaan on kemiallinen ratkaisu. Lääkkeet eivät ole kuitenkaan ratkaisseet oikein mitään mun terveydellisiä vaivoja, vaikka tietysti helpottivat vaikkapa astmakohtauksia. Koin lapsena ja vielä vähän vanhempanakin loukkaavana sen että kun mulla on hätä tai kurja olo, vanhemmat eivät ikään kuin kestäneet sitä vaan tahtovat heti poistaa sen lääkkeellä. No, he tekivät sen mitä uskoivat parhaaksi, tiedän sen, ja toisinaan tietenkin aiheellisesti. Minut se tie (joka oli tietysti ihan minun vastuullani siinä vaiheessa) vei esimerkiksi niin tiiviiseen särkylääkkeiden käyttöön että se todennäköisesti pahensi mun migreenejä aika tavalla. Sen jälkeen kun lopetin ne kokonaan viime keväänä ja migreenit hellittivät (useista eri syistä), en ole tarvinnut särkylääkkeitä enää mihinkään. Mä en siis "usko" lääkkeisiin koska mulla niihin liittyy se kokemus että ei ikään kuin kestetä toisen (tai omaa) vaivaa ja halutaan sen oman sisäisen tunteen takia vain jokin nopea ratkaisu... toki voin yhä käyttää lääkkeitä tarpeen tullen ja saada niistä apua, mä vaan en sen lisäksi vielä usko niihin. Mutta itse rokotteeseen. Minua on ihmetyttänyt kuinka siihen liitetään sujuvasti kaiken maailman vaivoja jotka ovat ehdottomasti seuranneet rokotteen sivuvaikutuksena. Netti pursuaa infoa josta ainakin mun on ihan mahdotonta erotella mikä on totta ja mikä ei. Mä tiedän kyllä että aistiva, herkkä ihminen voi joskus vaan tietää ja tuntea asiat omassa kehossaan, ja kunnioitan sitä, mutta ei muiden juttuja kannata uskoa. Ei edes omia juttujaan. Kuunnella voi. En saarnaa tässä muille (vai onkohan tässä sitäkin mukana?), selkiytän vaan asiaa itselleni... ehkä. Ehkä mä saarnaan, no, tältä se sitten kuulostaa, oletko saarnan tarpeessa? Huoh. En usko että tästä kyseisestä rokotteesta (tai rokotteista ylipäänsä) tiedettäisiin vieläkään kaikki tarpeellinen. Mä puntaroin aikani tuntemiani etuja ja haittoja raskauden kannalta ja lopulta menin ja otin sen piikin. Miksi mä sitten vielä vaahtoan? Niin, ehkä se onkin vähän turhaa, ehkä mun pitääkin nyt lopettaa, ehkä asia on loppuunkäsitelty tän naisen kohdalla. Tän kappaleen voisi vaikka pyyhkiä pois mutta jääköön tähän. Kirjoitettu mikä kirjoitettu. Näköjään tuohon kohtaan sohaiseminen herättää vieläkin yllin kyllin ajatuksia :).

Joo, tiedän että rokotteet on vähän eri asia kuin muut lääkkeet, monessakin mielessä.

"Kirjoitan läsnäolosta ja hiljaisuudesta käsin, parhaani mukaan" - tällaista tää on. Parhaani mukaan. Tunnen juuri nyt kropassani vähän muutakin kuin läsnäoloa :). Mutta sitäkin, joo, hiljaisuuttakin kyllä. Yhteen työasiaan pitäisi hyvin pian tulla ratkaisu, pitäs olla jo, eikä se ratkaisu ole vieläkään syntynyt. En oikein tiedä miten edetä. Tai no joo, tiedänpäs. Olla ja kuunnella kunnes oikea toiminta nousee.

Isäni sanoi muuten nyt vanhemmilla päivillään että "ylivoimaisesti suurin osa lääkkeistä on tarkoitettu pitämään sairastunut tyytyväisenä sillä aikaa kun tauti paranee itsestään". :)

4 kommenttia:

Villiina kirjoitti...

Oon varmaan joskus ennenkin tätä samaa kirjoittanut, mutta se särkylääkekierre on tuttu ja mun lääkärinikin mukaan todellinen ongelma migreenissä En käytä enää yhtään mitään särkylääkkeitä vaan ainoastaan niitä migreenilääkkeitä ja niitäkin vain jos on pakko. Mulle muuten sopii sellainen vähä/hyvä-hiilihydraattinen ruokavalio, eli olen jättänyt pois pastan, riisin, perunan ja vehnän ylipäätään. Verensokeri pysyy tasaisena ja migreenit vähentyneet radikaalisti!

Anu Välitalo kirjoitti...

Hauska kuulla että sulla ruokavalio auttoi. Mä koin ettei ruokavaliolla ollut migreenin kannalta mulle juurikaan merkitystä, mutta muuten kyllä, koko elämän kannalta totta kai... kokeilin muuten aikanaan tota vähähiilihydraattista ja hyvää oli ruoka mutta huononsi yöunia eikä tietenkään sitten vähentänyt migreenejä. No, nykyään syön pastat ja riisit ja leivät täysjyvänä, enkä perunaa kovin paljon, kasviksia runsaasti, kalaa, palkokasveja jne... no vähän semmonen välimerellisen ruokavalion tapanen (josta Juhana Harju kirjottaa), mutta mä nyt en oo hyvä pysymään hirmu tiukasti missään ruodussa :)

Anonyymi kirjoitti...

Anu kirjoitti:

"Mä en siis "usko" lääkkeisiin koska mulla niihin liittyy se kokemus että ei ikään kuin kestetä toisen (tai omaa) vaivaa ja halutaan sen oman sisäisen tunteen takia vain jokin nopea ratkaisu..."

Itse asiassa luulen, että lääkärit määräävät lääkkeitä usein siksi, että se on helppo tapa hankkiutua nopeasti vastaanotolle tulleesta potilaasta eroon. Jos lääkettä ei määrättäisi, lääkäri joutuisi kohtaamaan potilaan todellisen ongelman usein aika ymmällään ja ongelman todelliseen syyhyn paneutuminen veisi usein paljon aikaa ja vaatisi runsaasti selvittelyä. Joskus myös jouduttaisiin tunnustamaan, että ei voida tehdä mitään.

Anu Välitalo kirjoitti...

Hei anonyymi, niinpä niin. Ja sitten vielä sekin että "lääketiede" ei ole vain lääkäreissä, vaan kaikissa meissä, potilaatkin tahtovat nopeita ratkaisuja, ja monet lääkärit ovat sanoneet että potilaat poistuvat tyytyväisinä kun ovat saaneet jonkun reseptin.