keskiviikkona, toukokuuta 20, 2009

Boing

Kun perustaa ensimmäistä kertaa kodin, voi ostaa pussillisen kumilenkkejä. Ikään kuin vaihtokassaksi. Sen jälkeen ei kumilenkkejä tarvitse ostaa, niitä tulee joka paikasta, se viisitoista vuotta vanha pussi on täysi, vaikka siitä ottaa kuminauhan tai pari joka päivä. Lopulta pussi hapertuu. Kumilenkit voi siirtää toiseen pussiin. Nyt on vihreitä, punaisia ja keltaisia kumilenkkejä, alunperin oli vain punaisia.

Kun tulee lapsi, kumilenkkien tarve kasvaa. Täytyy kääriä monenlaista huomisen varalle. Lapsi venyttelee kumilenkkejä niin että ne räpsähtävät kipeästi hänen sormilleen tai huulilleen. Hän oppii syyn ja seurauksen lain, alle kaksivuotiaana hän osaa välttää niiden laukeamisen iholleen. Hän laittaa niitä suuhun ja mutustelee ja muljaa kielellään. Hän keksii, ehkä isän hienoisella avustuksella, että ne soivat. Hän pingottaa kuminauhan ja rämpyttää sitä sormellaan, silmät nauliutuneina isään, enkö ole ihmeellinen, isä? Kumilenkkejä ei vieläkään tarvitse ostaa, sillä lapsen tultua pitää ostaa enemmän ruokaa, ja tulee sitä paitsi kokattua kotona säännöllisemmin, jopa tuoretta parsaa, kumilenkkejä kertyy aina vain enemmän. Vessan lattialle kulkeutuneet kumilenkit, ja ne kumilenkit jotka uivat siinä tiskipöydän kohdassa johon aina tuppaa kerääntymään epäilyttävä lammikko, niitä ei tarvitse pestä ja tallettaa, ne voi huoletta heittää roskiin.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Hei Anu.
Kirjoitin jo yhden tervehdyksen, mutta ujouttani poistin sen... Sitten päätin kuitenkin uskaltaa. Tulit vastaan valmistellessani portfoliota avoimeen. Kulkeuduin tänne, ja voi miten ihania tekstejä kirjoitatkaan! Toivottavasti vierailuni ei haittaa.
Aurinkoa sinulle
t. Maija, avoimen oppilas viime syksyltä

Anu Välitalo kirjoitti...

No hei Maija! Tosi hauskaa että luet ja kommentoit. Olet jäänyt mieleeni, olet aurinko! Vai kuu? Molempia?

Hannele mummu kirjoitti...

Kiva kun on paljon uutta tutkittavaa.

Anu Välitalo kirjoitti...

Hannele mummu, sanopa muuta, tässä itsekin huomaa ihmeellisiä-tavallisia asioita, lapsen tutkimusten avustuksella. Varmaan olet kokenut sen!

Kirjuri kirjoitti...

Minä olen oppinut käyttämään en kumilenkkejä vaan sideharsovaippoja. Vaikka lasteni pukluikä on jo kauan sitten ohittunut, tarvitsen sideharsovaippoja joka päivä joka asiaan. Tuo loistava innovaatio käy minkä tahansa pyyhkimiseen ja vaikka nenän niistoonkin, ja pesun jälkeen kuivuu hujauksessa missä vaan. En ymmärrä, miten ilman sideharsovaippoja voi elää!