Hoitokuvioita

Hain pojalle päivähoitopaikkaa syksyksi. Perhepäivähoitoon.

Tapasin eilen ihanan perhepäivähoitajan puistossa. Vähän vanhempi naisihminen, lähestyi ehkä jo eläkeikää. Hänestä näki että hän todella rakastaa lapsia. Kun juttelimme, hän huokui kaiken aikaa hyvää tuulta, leppoisuutta ja huumoria. Musta tuntui kuin olisin tuntenut hänet jo kauan, ja kun kyselin onko hänellä paikkoja auki, hän sanoi että syksystä varmaankin on. Sitten hän sanoi ääneen sen mitä mäkin ajattelin - että meillä tuntui synkkaavan. Muitta mutkitta sovimme että hakisin heti päivähoitopaikkaa ja esittäisin toivomuksen hänen paikastaan.

Tänään vein hakemuksen, toivomuksineen, alueemme vastaavalle hänen toimistoonsa ja juttelin hänen kanssaan hyvän tovin. Niin, ruuhkaahan näihin paikkoihin on... Mies rupesi tunnustellen puhumaan eräästä toisesta, kuulemma tosi hyvästä, nuoresta, koulutetusta, ihan meidän lähellä asuvasta perhepäivähoitajasta jolta voisimme todennäköisimmin saada paikan, jos vielä voisimme aloittaa hoitokuviot vasta lokakuussa. Niin. Aloituksen lykkäys ei olisi ongelma, mutta olin ehtinyt kiintyä ajatukseen että se olisi tämä puistossa tapaamani ihminen! Keskustelimme rauhassa ja sain pohtia asian eri puolia. Jäi semmoinen olo että perheiden erilaisia tarpeita kuunnellaan, vaikka päätöksiä tehdäänkin tiukoissa raameissa. Ihanaa. Asia jäi tietenkin auki, myös mun mielessä, odottamaan jonkin toukokuisen kokouksen päätöstä. Tulin kirkkaaseen päivänvaloon hämmentyneenä. Vähitellen mulle selkeni, että kävi miten kävi, se menee ihan oikein. Ja jos emme me, niin joku toinen perhe saa sen ihanan vanhemman rouvan joka katselee maailmaa niin valoisin silmin.

1) Kaipaan töihin. 2) Aion nauttia näistä jäljellä olevista kuukausista kotona pojan kanssa. Ja repaleisista työtunneista keskellä päivää, itkuhälyttimen ilmoitellessa hetkellä millä hyvänsä, että töiden on aika seisahtua. 3) Mulle jotenkin sopii tämmöinen, ettei tiedä.