tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Todellisuuskatsaus

Ystäväni on raskaana ja hänestä huokuu sisäinen ja ulkoinen tyyneys. Siitä huolimatta, että esikoinen on vielä pieni ja vatsassa muhivat kaksoset... mitäpä sitä hötkyilemään, kun etukäteen ei voi tehdä juuri mitään. On mahtavaa miten luonto hoitaa tulevan kädet-ja-tissit-ja-kaikki muutkin kohdat-täynnä-seuraavat-ties-kuinka-monta-vuotta -kandidaattinsa hievahtamattomaan mielen ja ruumiin rauhaan. Hänen tyyneytensä saa minut tuntemaan itseni hetkittäin hermoheikoksi. (Sekin on jännää miten luonto kääntää vanhojen ihmissuhteiden asetelmat äkkiä ihan uuteen uskoon. Silloin molemmista paljastuu uutta.)

Vaikka ei minun hermoiluni uutta ole. Loma-aikana ehdin katsella itseäni, jännittämistä ja hötkyilyä ja suuttumusta joka kääntyy itseäni kohtaan mutta roiskuu myös sivullisten silmille. Vaikka olisin kuinka rentoutunut, omassa mittakaavassani, hartiat ovat silti jäykät, niska hieman kipeä, pää kipeä useita kertoja kuukaudessa, viime aikoina kymmenenkään päivää kuussa ei ole ollut harvinaisuus. Muistutan itseäni, että oikeasti siitä että sain lapsen, mikä oli tähänastisen elämäni suurin järistys, on alle puolitoista vuotta, ja yhä eletään haastavia pikkulapsiaikoja. Ei hetken rauhaa, koska sillä aikaa se menee ja kiipeää pöydän päälle ja syö kynttilän, tai puolikkaan suklaakakun, kuten tänään kun herpaannuimme toviksi. Lisäksi olen tehnyt töitä lapsen päiväuniaikoina... niin. Vastuu on minun, kuten aina, mutta elän kuitenkin aika hurjaa elämänvaihetta. Syyllisyys ja ylpeys nostavat vahingoniloisia päitään: miksi minä aina vaan poden tätä ikivanhaa vaivaa, ja koko ajan pahempana, vaikka olen niin kauan jo harjoittanut hiljentymistä ja tajuan näitä juttuja jo aika paljon ja olen kokeillut myös kaikki mahdolliset venyttelyt ja pilatekset ja akupunktiot ja hypnoosit ja lääkitykset! T. vihainen kuluttaja.

Nyt olen kokeilemassa vähähiilihydraattisempaa ruokavaliota. Lyhyellä kokemuksella on sanottava, että olo on kyllä yleisesti parempi, vaikken vaikutusta migreeniin vielä tiedäkään. No, se oli kenties sivupolku. Tiedän vallan hyvin, että en voi muuta kuin tehdä minkä teen ja lakata syyttämästä itseäni ja jos se ei ole mahdollista, vaikka vain katsella syyllisyyttä silmiin. Sama ylpeyden ja tahtoo-ratkaisut-heti -tuntemusten suhteen. Asiat ovat niinkuin ne ovat. Haloo! Kuuluuko?! Kaikki on juuri niin kuin on enkä minä voi tässä hetkessä muuttaa atominkaan paikkaa!

Kiitos muuten Olematon viimeaikaisista muistutuksista todellisuuden hyväksymisen suhteen. En nyt jaksa linkittää, kyllä te kaikki kumminkin tiedätte kenestä puhun. :)

Kiitos: hunajalla ja valkosipulilla ja piparminttutahnalla maustettu kahden kilon lohi. Kiitos kipu, kiitos rakas mies, kiitos sydäntä nyrjäyttävän ihana pikkupoika.

4 kommenttia:

Ville N kirjoitti...

Jep, jatka vain hyväksymistä. Kyllä se ratkaisu sieltä vielä tulee.

Anu kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta Ville.

Juhana Harju kirjoitti...

Anu, jos et ole huomannut, niin blogissani on postaus ravintolisistä, joista voisi olla apua migreenissä.

Anu kirjoitti...

En ollut huomannut, kiitos vinkistä! En ehtinyt juuri lukemaan blogeja vuoden lopussa! Mut vuos on uus ja uudet kujeet.