tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Kävelemisen taito

No nyt se kävelee ympäriinsä. Poika. Jalat leveässä haara-asennossa, peppu pitkällä, kädet kohotettuina ja leveä hymy naamalla. Äärettömän suloista. Se on vähän säikähtänyt uutta taitoaan ja käy yhtenään turvatankkaamassa äitiä ja isää, tuntuu kuin se tahtoisi syödä ja hengittää meidät, sulautua takaisin, sanalla sanoen. Ihmeellisiä olemassaolon vivahteita! En voi kuin vastata että rakkaus on, rakkautta et ole jättänyt, siihen voit sulautua ja oikeastaan sulaudutkin usein aika menestyksekkäästi, vaikka jätitkin yhden vauva-ajan taaksesi. Mutta anna minun nyt syödä tämä aamupala, jooko?

3 kommenttia:

Lara kirjoitti...

Käveleminen on hyvää, sanoo hevosen jalat omaava, hieman vauvaiästä uloskasvanut mutta yhä maidolla käyvä hyötyliikkujaneito.

Ja nyt kun lopultakin sain aikaiseksi tarvittavat toimenpiteet päästäkseni kommentoimaan niin: kiitos, Anu. Blogisi ilahduttaa, elävöittää, herättää. Aitous ravitsee.

Anu kirjoitti...

Lara! Onpa hauskaa kun kommentoit! Kiitos. Aivan mahtava kuvaus itsestäsi... :D

Itse olet ilahduttava, senkin! Sun liveblogia on todella hauskaa ja/tai valaisevaa kuunnella, ei voi ikinä tietää mitä tulee seuraavaksi. Kuljet omia polkujasi. Tai siis poluttomia...

Rupes jo naurattamaan. Kirkas päivä kirkastui entisestään.

Lara kirjoitti...

;-D