perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Kasvatusta

Poika könyää mahani päällä, tarttuu minua huulesta tahmealla teräväkyntisellä kourallaan, hihkuu riemastuneesti. Olen aivan rento enkä ilmaise mitään, siirrän varovasti hänen kättään syrjään. Poika siirtää toisen polvensa kaulani päälle niin että minua oksettaa vähän ja huutaa: tiiii! Pidän, pidättelen iloa sisälläni. Suuret maitohampaat täyttävät näkökenttäni. Annan tuntemuksen paisua. Tunnen hymyn, omani, jossain siellä missä kasvoni ovat. Toinen vastaa puolen sentin päästä, hengittää silakan ja juuresten hajua. Jotain kasvaa, pulppuaa. Äkkiä poika on päässyt ylitseni ja siirtynyt tavoittelemaan aikakauslehteä sohvan selkänojan päältä, varpaat yhä kaihertaen kainaloani. Koko ruumiini on täynnä hyrisevää, keltaista aistimusta.

Ehkä se purkautuu nauruna, tai sitten ei.

2 kommenttia:

Pilviharso kirjoitti...

Ikävä tulee tuonne parinkymmenen vuoden taakse.... äääh, syli-ikävä!

Anu kirjoitti...

:)

Pojallakin on syli-ikävä vielä syvemmälle... se haluaa nykyään tunkea mun paidan sisään. Uudestaan ja uudestaan. Sen iso pää paidan alla on vähän saman näköinen kuin maha jossain vaiheessa raskautta.