keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Sanoi jääräpää

Kylläpä auttaa, kun sisuuntuu ja hakee apua selkein sanoin. Se on jännä ilmiö, että pitää osata olla todella lujana, jotta saa apua. Silloin kun on oikein poloinen, ei pysty olemaan lujana. Lääkäriaika, seuranta ja kaikkea muutakin järjestyi salamannopeasti kun lopulta soitin terveydenhoitajalle että tarvitsen apua, asiaa ei voi enää lykätä hetkeäkään.

Jos joku, joka tätä lukee, joskus elämässään potee unettomuutta, suosittelen lämpimästi toimimaan varhaisessa vaiheessa - oli tilanne mikä tahansa, vaikka olisi kuinka kiireinen vauvanhoidossa tai missä kaikessa ihminen voikaan olla kiireinen. Luontaistuotelääkkeet kehiin, rentouttavia hierontoja, kunnolla väsyttävää liikuntaa, jokailtaista rentoutus- tai nukahtamis-cd:n kuuntelua, hypnoosia, mikä vain tuntuu luontevalta. Ja siihen hoitoon vain pitää ottaa se aika minkä se tarvitsee. Minä en tajunnut ajoissa ja tässä sitä ollaan, en nuku enää lainkaan ilman kemiallista apua. Mutta musta tuntuu että nyt on tapahtunut käänne parempaan. Vaikka joudun syömään lääkkeitä, voin silti käyttää noita muita apuja ja pyrkiä vähitellen niiden avulla eroon lääkkeistä.

Toisaalta, olenhan minä monenlaista kokeillut tähänkin mennessä, mutta millään ei ole ollut pitkäaikaista vaikutusta. Kasvisruokavalio auttoi hetken, unitee toisen, iltakävely kolmannen ja sitten taas mentiin. Se on aikamoinen väärään paikkaan jumiutunut voima joka pitää ihmisen loputtomiin valveilla. Kierre pitää nyt katkaista, kaikki muu on luullakseni pelkkää laastaria. Taas kerran mä olen elämässäni pisteessä, jossa mut pakotetaan systemaattiseen rentoutumiseen ja hiljentymiseen. Olen aika jääräpäinen!

Ja taas toisaalta - olen koko ajan tehnyt parhaani. Lukekaa tän päivän Hesarista Marketta Niemelän mielipidekirjoitus "Harva mies ymmärtää, kuinka kovilla äiti on vauvan kanssa". Pointti ei ole syyllistää miehiä, sanoisin että harva kukaan, joka ei ole itse kokenut, ymmärtää miten kovilla tässä hommassa voi välillä olla. Mutta hyvä että siitä puhutaan selkein sanoin.

P.S. Vähän toisesta asiasta - katsokaapa tämä: Aivotutkija saa aivohalvauksen ja oivalluksen - kiitos linkistä Iinalle.

4 kommenttia:

olematon kirjoitti...

Kylläpä auttaa, kun sisuuntuu ja hakee apua selkein sanoin. Se on jännä ilmiö, että pitää osata olla todella lujana, jotta saa apua. Silloin kun on oikein poloinen, ei pysty olemaan lujana.

Jos vaivaansa mitätöi (ei tää nyt niin hirveesti vaivaa)sitä sanoo epäsuorasti, ettei tarvitse apua. Kiireinen lääkäri tarttuu mielellään tämmöiseen avuntarvitsemattomuuspyyntöön, ja kehoittaa ottamaa rauhassa pari päivää. Jos haluaa päästä vaivastaan on tosiaan oltava jämpti ja on osattava vaatia apua. On tosiaan oltava heikkona hetkenä vahva.

Anu kirjoitti...

Totta puhut. Mä olen tähän asti varmaan ihmetellyt terveydenhoitajalle, että kumma vaikka en nuku, en silti ole kovin väsynyt. Sittemmin perehdyin itse asiaan ja sain selville, että unettomuutta(kaan) ei pitäisi päästää pahaksi koska se kroonisoituu. Keho oppii.

Mutta nyt heräsi hauska muisto: Viime kesänä Norjassa mulla nyrjähti nilkka, ja me mentiin paikalliselle terveysasemalle tsekkaamaan tilanne. Enkä tehnyt siitä isoa numeroa, eihän nilkan nyrjähdystä täällä edes paljon hoideta, sidotaan vaan. Mutta siellä lääkäri antoi mulle paljon aikaansa, suhtautui asiaan tavattoman huolekkaasti ja sidotti nilkkaan erityisen liimasiteen fysioterapeutilla ja antoi tarkat liikkuma- ja hoito-ohjeet. Halasi vielä lähtiäisiksi. Kylläpä tuntui olo ylelliseltä ja hoivatulta! Nilkkakin parani nopeasti. Sitä lääkäriä muistelen aina tosi suurella lämmöllä. Heh, tulee vieläkin mukava olo kun ajattelen sitä. Tapauksesta sellainen olo, että onneksi nyrjäytin nilkkani, kun tavattiin niin kiva lääkäri ja odotustiloissa mukavia norjalaisperheitä.

en_ma kirjoitti...

Itsellä uneen auttaa meditaatio ennen nukkumista.

Anu kirjoitti...

en_ma, kiitos vinkistä, täytyy kokeilla. joskus harrastin sitä, mutta sillon mulla ei ollut unettomuutta. se kyllä vähintään rauhoittaa pään kuplinnan mikä jo sinällään on lepoa.