maanantaina, toukokuuta 30, 2011

Peesaan!

Soitin Lapissa oleilevalle ystävälle ja ehdotin, että keittäisimme tahoillamme kahvit ja turisisimme puhelimessa. Sanomatta oli selvää, että kuvailisimme kahvileipiemme nostattamat elämykset toisillemme aika tarkasti. Tuoksu, koostumus, maku, jopa äänet (hih, eilen leipäjuustoa maistellessa poika kysyi, miksi hampaissa vinkuu). Ah makujen maailma, joka sanoja pakenee! Mutta sanat juoksevat urhoollisesti peesissä! Kun virtuaali-kaffittelu ei onnistunut, toisen osapuolen ollessa matkalla pankkiin, päätin laittaa lounasta ja kirjoittaa... teille. Moi Sinä!

Tämä mun lounas ei ehkä ole kulinarismin korkein huipentuma, mutta sen synty ilahduttaa mua. Sain eilisiltä 5-vuotissynttäreiltä mukaani rasiakaupalla salaattia, jossa oli kurkkua pikkutomaattia paprikaa jäävuorisalaattia, eli ihan perussalaatti. Otin lautasen kukkuroilleen ja kaadoin puolet blenderiin. Heitin sekaan pinjansiemeniä, vuohenjuustoa, valkosipulinkynnen, mustapippuria sekä oliiviöljyä ja blendasin. Kumosin kastikkeen (varsin epäesteettisesti) salaattini päälle ja lisäsin lautaselle kourallisen idättämiäni mung-papuja, muutaman suolatun katkaravun, ja ripottelin hiukan ruususuolaa komeuden päälle. No, blenderin kannussa oli hankalasti kaavittavat jämät pohjalla, kaadoin sinne vettä ja sekoitin. Kaadoin liemen lasiin, lisäsin vähän hunajaa ja nautin ruokajuomana. Kannu tuli melkein tiskatuksi samalla, mutta öljyn tähden jouduin vielä pyöräyttämään kuuman veden kanssa.

Yhdestä voi nyhjästä. Mulla kun on ruuanlaittoon aina niin vähän aikaa, äkilliset päähänpistot ovat mun reseptikirjan sivuja.

Ja oli se kyllä tosi hyvää. Nyt on virkeä olo, mitä sitä söisi jälkiruuaksi?

Kuulkaa, nyt kukkivat kaikenlaiset pienet metsä-, keto- ja suo-orvokit, poimikaa niitä ja laittakaa salaattienne, kakkujenne koristeeksi! Orvokit ova myrkyttömiä tyynni. Mä tein viikonloppuna eräille synttäreille Magnus Appelbergin raaka-mansikkakakun, joka oli suuri suksee. Taivaallinen. Oli suunnitelmissa laittaa orvokkeja sen päälle mutta unohdin. Salaatissa olen kyllä itse nauttinut. Tipautin pisarat hunajaa orvokkien päälle niin maistuivatkin joltain.

Elän jännittäviä hetkiä. Olemme tehneet tarjouksen talosta ja saaneet vastatarjouksen... katsotaan nyt. Paikkakunta olisi uusi, mutta Helsinki pysyisi kuitenkin tukikohtana sikäli, että täällähän ne työt ovat. Molemmilla. Mullehan ei ole paljon väliä, missä työskentelen, mutta kuvitusten teettäjät ovat enimmäkseen täältä. Ja mies junailisi päivittäin pääkaupunkiin. Matka ei ole pitkä. Saa nähdä! Tunteet ovat vaihdelleet riemusta kauhuun, itse-epäilyksestä tietoon ettei tämä ole niin vakavaa, vaikka isoista järjestelyistä on kyse.

7 kommenttia:

karhurannanesa kirjoitti...

Hyvä kauhu... Ou jee... ja riemu kans :D

Anu Välitalo kirjoitti...

E... :)

Eniten tietysti epäilyttää että voiko muuttaa sinne kuuseen täältä kaikkein kuumimpien tapahtumien kuumimmasta ytimestä! ;)

karhurannanesa kirjoitti...

Niin just :) ...et ootko niiqu menos enää mukana :)

Anu Välitalo kirjoitti...

ja kelkastakin vois tippua. eikä suhunkan enää törmäis lähimarketin tienovilla.

Seesteinen Sekamelskaaja kirjoitti...

Mmm.. tuo kakku näyttää tosi hyvältä. Pitääpä ehkä tekaista itsekin joku päivä.

Paljon onnea jännittäviin talokauppoihin! Eiköhän asiat järjesty parhainpäin :)

karhurannanesa kirjoitti...

No nii just. Nyt tää niinku itkee hirveesti!!! :)

Anu Välitalo kirjoitti...

Hei Seestis ;), tee ihmeessä, tuolle kakulle voi vain toivoa tiheää esiintyvyyttä :) Joo, asioilla on kyl taipumus järjestyä parhain päin. Tällä hetkellä en yhtään tiedä, mikä se parhain olis :D
Esa. Kun kirjoitin ton edellisen kommenttini sulle niin tuli oikeesti ihan haikea olo. :)