sunnuntaina, marraskuuta 21, 2010

Luomista

Mies tuli kotiin viikon matkalta. Hiljaista. Kaikki muut nukkuvat ja mulla on melkein kymmenen tunnin unet pohjalla, voin ja jaksan äkkiä tehdä ihan mitä huvittaa. Mä en ole jaksanut kirjoittaa tänne. Ei niin että olisin ollut (ainakaan koko ajan) kuolemanväsynyt, mutta koneella istuminen ei virkistä tai rentouta tarpeeksi, niinpä olen yksinäisinä vapaahetkinäni tehnyt jotain muuta - lukenut taas lempikirjaani Pimeyden vasen käsi (Ursula LeGuin), joogannut tai syönyt tai siivonnut tai ollut vaan.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin rankat mutta en jaksa kirjoittaa siitä, juuri nyt ei vaivaa mikään.

Mussa väreilee hiljaisesti hyvin tuttu tunne, miksi sitä sanoisi... luomisen tahto, tekemisen polte, kauneuden kaipuu. Siinä on juurikin vivahde kaipuuta, mutta se on hyvin kaunis ja inspiroiva tunne. Joskus ei ole mahdollista ilmaista sitä, kovin suureellisesti ainakaan, ja silloin voin vain pidellä sitä, olla siinä tunteessa. Katsella kynttilän eloa lapsen tekemässä pilttipurkkilyhdyssä, antaa silmien kuljeskella luonnon lumiteoksissa, ihmetellä roikkuvien pyykkien outoa harmoniaa, havainnoida muotojen ja tilan väreilyä näkökentässä, riippumatta mitä siellä näkyy. Niin se tunne päivittyy nykyhetkeen ja kaipuu katoaa. Luominen jatkuu.

Nyt poika heräsi ja pyytää lukemaan kirjaa. Got to go.

3 kommenttia:

Marikki kirjoitti...

Mukavaa kun jätit merkin olostasi. Kuvaat kauniisti tuota luomisen tunnelmaa... Olen juuri muistanut, että vaikka puuhastelen etupäässä aivan muuta, minulle olisi tärkeää katsoa ja tehdä mahdolliseksi visuaalisesti kaunista / kiinnostavaa ympärilleni...

Anu Välitalo kirjoitti...

Hei Marikki... eikö jotenkin tähän vuodenaikaankin liity se, omaan pesään vetäytyminen, välittömän ympäristön kaunistaminen..? Kun ei tuo ulkomaailma tuolla ole niin avoinna, vaeltelemaan kutsuva, kuin muina vuodenaikoina?

Ville N kirjoitti...

Moi Anu, blogini taas toiminnassa ;)