lauantaina, lokakuuta 23, 2010

Kokemusta

Yksi pieni juttu. Pieni juttu, iso harmitus. Siitä vain että toinen lähti käymään jossain... ja jotain. Kohtuutonta, täysin epäreilua, mutta tahdon velloa, syyttää. Ja juuri nyt kun sanon tän, huomaan ettei se ole totta. Ei mua enää harmita. Puristus sydämen kohdalta on äkkiä poissa. Idea siitä että loppupäivä jollain tapaa seuraa tätä hetkeä, onkin... hivenen innostava. HÖ!

Lämmitän saunan. Juu.

Tyttö istui rattaissa ja katseli. Alastoman vaahteranrungon juureen oli valahtanut häikäisevä hame ja yö oli jäädyttänyt sen siihen, lähes täydelliseen ympyränmuotoon. Haravoimme ratisevia, neonkeltaisia lehtiä suurelle pressulle, jonka mies välillä kokosi kulmista ja veti perässään tunkiolle.

Kasvimaan sinikelloilla oli jäästä karvaiset hunnut. Ihmeitä kolmivuotiaalle. Vesisaavin pinnalta haalittu jää on "kato, lasia joka menee rikki". Hän vetää ruohonkorsia huuliensa läpi, pureskelee niille jähmettyneitä pisaroita. Äiti varoittaa haavoista. Poika ehkä lopettaa, mutta vasta oma kokemus opettaa. Tänään, aamiaisella, hän kaatui ensimmäistä (mutta ei viimeistä) kertaa taaksepäin keikkuessaan tuolilla.

Minä kaaduin sillä tavalla varmaan vielä kymmenen vuotta sitten.

3 kommenttia:

M. kirjoitti...

=)

kuulostaa niin
kotoisan lämpimän
tutulta.
tuolilla kaatuminen.
särkyvä jää.

Anu Välitalo kirjoitti...

Kotoisaa onkin.
Ja uutta & ihmeellistä. :)

Sirkku Katriina Ala-Harja kirjoitti...

Ihana tunnelma, kuin katselisi silmiesi läpi hetken.