sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Kuusamon anti

...oli semmoinen, että kuljeksin hillasuolla hämärtyvässä illassa ja huomasin, että haluaisin hirveästi löytää lisää hilloja, oikein semmoisen hirmuisen kultapesäkkeen, eikä hilloja näkynyt kuin yksi siellä ja toinen täällä ja mä halusin lisää. Mun hartiat oli jännittyneet niin etten pystynyt enää laskemaan niitä alas. Näiden päälle tuli pettymys itseen. Enkö nyt voisi samoilla tällä kauniilla tuoksuvalla suolla ihan vain ilokseni, kuten olin suunnitellut, ja taasko mä jännitän! Kantapäitäkin hiersi uudet kumpparit, voi räkä. Siinä mättäällä mulle sitten valkeni että ei se mitään, saa haluta, saa jännittää, saa hiertää. Ei se mitään. Saa olla tämmöinen. Tältä se tuntuu. Tältä se tuntuu.

Lueskelin vuokramökillämme uusinta Yoga Journalia ja siinä oli kelpo artikkeli anteeksi antamisesta. Että kaunat joita kannamme sisällämme raskauttavat omaa elämäämme ja aiheuttavat kipua. (Ja että vaikka on tarpeellista antaa anteeksi ja päästää irti menneistä, niin ihan loppujen lopuksi ei ole mitään anteeksi annettavaa koska me olemme lopulta yhtä.) Tajusin että ehkäpä jotkin kivut mun elämässä liittyvät, tosiaan, niihin menneisiin joista mun on vaikea päästää irti, juuri niihin jotka pyörivät mun mielessä. Ihan juuri niihin eikä johonkin abstraktiin tai johonkin mitä en uskalla muistaa tai... mitä hyvänsä. Niin, ajatella, joku on joskus tehnyt väärin mua kohtaan. Se on ihan liikuttavaa miten semmoisiin voikin takertua. Kun olen itsekin toiminut vaikka miten kolhosti ja itsekkäästi. Mutta se ei ole vain tahdon asia päästää irti, olisin mä sen jo tehnyt. Voisi antaa itselleenkin anteeksi ne... (sekavaksi menee, vaikka onkin totta, niin, voisi mennä jo nukkumaan, onneksi tämä huomio on kirjoitettu viimeisenä vaikka se onkin tässä keskellä kaikkea.)

Siinä oli kertomus äidistä, jonka parikymppinen poika oli tapettu ja surmaaja, toinen samanikäinen, oli tuomittu vankilaan. Murtunut äiti meni vankilaan tapaamaan surmaajaa aikeenaan kertoa hänelle kuinka vihaa tätä. Mutta kun hän näki pojan yksinään ja surkeana tapaamishuoneen nurkassa, hän äkkiä näkikin vain kärsivän ihmisen. Hän pyysi mielijohteesta saada halata tätä. Kun he halasivat, äiti kertoi, syvä anteeksianto tulvahti hänen lävitseen. No niin, sori, tämä oli tämmöinen sentimentaalinen itkuntiristyskertomus, ja mua taas itkettää, mutta eikö ole ihmeellistä, että anteeksi voi antaa ihan mitä tahansa. Eikä mulle tässä hullussa maailmassa ole tehty sen kummempaa kuin kellekään toiselle, mutta silti pidän kiinni... Niin kauan kuin pidän.

Mä en tiedä mitään muuta tapaa kuin olla hiljaa ja kuunnella ja hyväksyä se että kyllä, on hiljaisuutta ja tyhjyyttä ja tilaa mutta on myös kaunaa ja jännitystä ja haluamista ja pettymystä. Kuunnella ja kuunnella ja olla läsnä ja olla tuomitsematta. Siinä artikkelissa ehdotettiin tiettyjä rituaaleja avuksi anteeksi antamiseen. Mä olen kai vähän huono soveltamaan semmoisia konsteja. Mutta katsotaan nyt. Katsellaan.

4 kommenttia:

v kirjoitti...

Ajahn Brahmavamso on sanonut, että buddhalaisuudessa ei ole mitään, ei kerta kaikkiaan mitään, mitä ei voisi antaa anteeksi*. Ihmisiähän me kaikki vain.

Toivottavasti anteeksianto vielä löytyy ajan mittaan :) Oletko muuten tehnyt koskaan metta- eli rakkausmeditaatiota? Sillä voisi ainakin pehmentää suhtautumistaan toisiin halutessaan.

*Mindfulness, Bliss and Beyond: sivu 35.

Anu kirjoitti...

En ole tehnyt rakkausmeditaatiota... mä suhtaudun tollasiin jotenkin valmiiksi epäillen, mutta ehkä ei kannattais! Millaista rakkausmeditaatiota tarkoitat?

v kirjoitti...

Rakkaus ei muuten välttämättä taida olla oikea käännös, sillä englanniksi tuo olisi loving-kindness. Ideana on herättää lämmön ja rakkauden tunne toivomalla kaikkea hyvää itselleen, läheisille, neutraaleille ihmisille ja lopulta vihamiehille. Rajat noiden välillä ilmeisesti hälvenevät harjoituksen myötä.

Esimerkiksi täältä löytyy ohjattu harjoitus audiona, tosin englanniksi:
http://www.bswa.org/modules/mydownloads/singlefile.php?cid=31&lid=785

Anu kirjoitti...

Kiitos vinkistä, v! Loving-kindness kuulostaa sentään vähän tutulta, olen lukenut siitä joskus jostain. Pitää kokeilla.