Miehelle

Huomasin taas joutuneeni tuttuun kierteeseen: kaksi pikku tehtävää oli jäänyt viikkojen kuluessa tekemättä ja ne rupesivat kummittelemaan mielessä. Aamun tunteina, kun heräsi, ne hypähtivät tietoisuuteen, samoin illalla ennen nukahtamista - aina silloin, kun niille ei voinut mitään.

On typerää ajatella jotain asiaa viikkokausia sen sijaan, että tekisi sille jotain. Nyt molemmat hommat on hoidettu ja rauha maas. Ennen ajattelin, että ongelmani on se, että vatvon asioita mielessäni enkä osaa päästää niistä irti. Ongelma olikin useammin se, että en hoitanut asioita (vaan vatvoin niitä mielessäni). Asiat kannattaa tehdä heti, kun se on mahdollista ja kannattavaa, tai sitten sanoa että en tee. Niin yksinkertaista, niin pitkä tie tajuta.

On myönnettävä, että irti päästäminenkin on tärkeää; saatan joskus mennä niin ylikierroksille asioiden hoitamisen hurmassani, etten malta levätä. Tunnen, kuinka hyvältä tuntuu saattaa tehtäviä eteenpäin, mutta unohdan, että työthän eivät lopu. Yhden asian loppuun saattaminen mahdollistaa toisen aloittamisen. Välillä työt tulee panna sivuun ja levätä ja vain olla. Tiedän, että tässä minulla on vielä opittavaa, tai pikemminkin unohdettavaa. Tiedän, että osaan unohtaa.

Hiljennyn: en muista yhtään mitään.

Olen kiitollinen, että elämässäni on tämä päiväkirja. Ja voi että, miten monesta muustakin olen kiitollinen! Tästä kokonaisesta horisontin levyisestä tunnista ennen kuin minulla on tapaaminen asiakkaan kanssa. Siitä pikkuruisesta mummosta ja puutalosta Pukinmäessä. Siitä, että elämässäni on sellainen mies kuin on, mies joka ei jää miettimään ja vatvomaan vaan ottaa selvää ja toimii. Ja sanoo, että nyt on levättävä. Se selkeys tekee minullekin niin valtavan hyvää, se palvelee tätä elämää mikä minäkin olen.

Mies, joka tietää, että mies ja nainen ovat täällä rakastaakseen toisiaan.

Kerta kaikkiaan ylväs otus.