Omakuva

Olen ajoittain katsellut tätä kroppaa ja tuntenut erinäisiä vähäisiä paineita ja levottomuutta siitä että se on muotoutunut eri malliseksi kuin ennen raskauksia. Mulla on itsestäni tietty kuva vahvana ja jäntevänä ja tietyn mallisena - siihen kuuluvat leveät hartiat, kapea vyötärö, litteä vatsa ja niin edelleen. Painan hiukan vähemmän kuin ennen lapsia, liikun paljon, mutta kilot ovat kumminkin asettuneet eri paikkoihin. Se kuva jota katson peilistä, se herättää kaikenlaista tyytymättömyyttä, hyväksyntää, sisuuntumista ja niin edelleen. Että muuten hyvä mutta tuon vatsan kun saisi... no joo, osaatte kuvitella. Harvalle naiselle nää mietteet kai ihan tuntemattomia on. Miehistä en tiedä. Pitäisikö... mulla olla jotenkin parempi, armeliaampi kuva itsestäni? Samalla olen tuntenut, että tää pohdinta on jotain... ylimääräistä, siinä on jotain, hm, epätodellista.

Eilen se iski, lauseena:

Mitäs jos mulla ei olisi ollenkaan kuvaa itsestäni?

Mitä jos! Mihin sitä tarvitsen? Ja onko mulla edes! Mikä se semmoinen kuva on, missä?

Hei kevät

Kevät kaikessa. Uusia ideoita, uusia aloitteita, uusia mahdollisuuksia, uusia taitoja. Tyttö 10kk kävelee kohta, se on ottanut jo muutamia askeleita. Ammatillisesti, no, hieman itsenikin yllättäen olen saanut lähetettyä lastenkirjaani kustantajille. Vastauksia ei ole vielä tullut kuin yhdeltä (joka ei sitä huolinut – harmi heille ;)). Lisäksi huomasimme erään ystävän ja kollegan kanssa että nyt voisi olla oikea aika startata jotain uutta, ja eipä siitä sen enempää vielä... ja asumisenkin suhteen on uusia ideoita ja lisäksi ilmennyt jopa konkreettisia mahdollisuuksia.

Mutta isointa on se että sisäisesti, tai mikä sisäinen, en tiedä missä sijaitsee, jotain on avautunut ja avautumassa. Olen ollut lasten kanssa kärsivällisempi, kaikkiaan mulla on ollut vakaampi mutta kevyempi, olemattomampi olo. Aamulla meinasi tulla migreeni, kihinä takaraivolla, mutta siinä vauvaa syöttäessä laskettelin ne voimat jalkapohjiini ja kipu hävisi sen sileän tien. Uhri maaemolle! Jotain semmoista että... elämä on, kuten aina, tavattoman epävarmaa mutta jokin minussa liikkumaton tiirailee tätä kaikkea. No, kuinka muusta voisikaan olla kyse? Se asia vain avautuu eri aikoina eri tavoilla, eri syvyyksillä. Eri sanoillakin. Hyvää tuntematonta, pysy valppaana!